23.8.2010

Menetyksen tuskaa


Voi tätä murhetta ja tuskaa! Kesäloman päätyttyä paluu karuun arkeen iski kovasti kynsiini: jouduin leikkaamaan pituudesta melkein puoli senttiä pois! Yhtä ihania ja pitkiä kynsiä saan siis odotella pitkään, vasta jouluna voin taas kasvattaa kynsiä pidemmiksi ja silloinkaan ei ole kuin pari viikkoa sitä ihanuutta luvassa.


Tällaiset lakkaukset syntyivät heti kynsien pätkäisyn jälkeen.


Pohjana käytin taas uutta lakkaa (ostin kasan uusia lakkoja viimeisellä lomaviikolla kynsien pätkäisyn tuskaa lievittämään... Ja lisäksi moni vanha lakka on alkanut paksuutumaan ja loppumaan, joten olikin aika päivittää lakkavarastoja).


Kokeilin vinolakkaukseen käyttää toissa postauksessa ollutta Quick & chicin lakkaa, mutta parista kerroksesta huolimatta lakka näytti läpinäkyvyytensä ansiosta kynnellä enemmän hopeiselta kuin vaaleanpunaiselta.


Valkoinen rajaus vielä.


Ja lopputuloksena tällaiset töihin paluu -kynnet. Aika surkeilta nysiltä näyttävät noiden kesäkynsien jälkeen, mutta jätin sentään niihin vähän pituutta vielä ettei ero olisi liian radikaali heti.


Lakkoina Dependin nro. 54, Quick and chicin nro. 3 Sinun hymysi ja Kissin valkoinen.

Joutuuko joku muukin rajoittamaan kynsiensä pituutta jostain syystä?

4 kommenttia:

  1. Itse joudun pitämään lyhyitä kynsiä pianonsoiton takia. Kesäisin on ihanaa kun saa kasvattaa pitkät kynnet :D

    VastaaPoista
  2. Onneksi on kesä olemassa niin saadaan mekin nauttia pitkistä kynsistä! :)

    VastaaPoista
  3. No onneksi en joudu! Työpaikalla ei vaadita onneksi kynsien leikkuuta eikä kotonakaan kukaan valita. Eli jipii! :D Kynnet vaan tuppaavat itse rajoittamaan omaa pituuttaan, kun aina yksi kynsi katkeaa niin juuresta kun vaan voi, niin joutuu sitten muitakin kynsiä tasottamaan.. :(

    VastaaPoista
  4. Olen niin kateellinen! Onneksi luonto vähän tasoittaa ;D

    VastaaPoista