13.8.2010

Värileikkejä


Vihdoin ja viimein sain toteutettua pitkään päässäni muhineen ajatuksen... Perustaa blogin, joka käsittelee kynsilakkauksia!


Olen pitänyt blogia jo joskus vuosina 2005-2006 omien personal-sivujen yhteydessä. Silloin ennen vanhaan blogissani ei ollut lainkaan kuvia ja se toimi lähinnä päiväkirjana. Omistinpa vuoden ajan oman domaininkin, nimeltään hymykuoppa.net. Pyöritin sen alla myös muihin aihepiireihin liittyviä sivustoja.


Seurattuani muutamia vuosia nykyisiä blogeja, syntyi into aloittaa taas oma blogi. Aluksi harkitsin vaatetyyliäni esittelevää blogia, mutta totesin käyttäväni niin usein samoja vaatteita, ettei esiteltää olisi kovinkaan paljoa! Myöhemmin totesin, että kynsilakkaus olisi minulle hyvä aihe, sillä en ole tainnut ikinä lakata kahta kertaa täysin samanlaista lakkausta, vähintään ovat väriyhdistelmät muuttuneet.


Kynsien lakkausta olen harrastanut nyt melkein kaksi vuotta. Ennen vuoden 2008 loppupuolta olin lakannut kynsiäni edellisen kerran ehkä ala-asteella, yli kymmenen vuotta aiemmin. Minulla oli pieni pullo vaalean lilaa lakkaa ja kaverini opastamana lakkasin vain kynnen keskeltä yhden vedon, "jotta kynsi näyttää pidemmältä".


Blogin nimen halusin kuvastavan lakkauksiani, joissa käytän iloisen kokeilevasti kaikkia sateenkaaren värejä. Halusin nimen sopivan myös jotenkin työhöni, joka rajoittaa kynsieni pituutta ja lakkausväliä. Olen lapsiin ja nuoriin erikoistunut lähihoitaja, työskentelen päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Tästä syystä en voi pitää kovinkaan pitkiä kynsiä (raapisin muuten lasten takapuolia vaippoja vaihtaessa yms.) ja lakkaus täytyy olla hyvässä kunnossa (lohkeamiin kertyy helposti pöpöjä). Käsien usein toistuva desinfiointi syö hyvin kynsilakkaa ja lasten kanssa touhutessa lakkaukset kärsivät muutenkin helposti, joten vaihdan lakkauksen yleensä 1-3 päivän välein.


Näiltä pohjilta siis syntyi tämä blogi. Toivottavasti viihdyt kynsieni parissa ja kenties jopa inspiroidut lakkaamaan omia kynsiäsikin! Kuvituksena 30 lakkapulloa, jotka omistin blogin perustamishetkellä :)

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa kynsiblogien maailmaan :) Paljon tutunnäköisiä kynsilakkoja sinulla ;) Tervetuloa myös vastavierailulle blogiini.

    ps: liityin lukijaksesi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Olen kyllä lukenut useasti blogiasi, mutta täytyy tässä uskaltautua kommentoimaankin jotain :D

    VastaaPoista