14.8.2010

Liukuvärisydämiä

Työssäni en siis voi pitää kovinkaan pitkiä kynsiä, sillä ne katkeilevat touhutessa helposti ja niillä vahingossa voi myös satuttaa lapsia. "Kesäloman" (määräaikainen työsuhteeni pätkäistiin kesän ajaksi) pystyin pitämään pidempiä kynsiä. Yhdeksän ensimmäistä tässä blogissa esiteltyä lakkausta ovat siis näitä lomakynsiäni, ja siksi pidemmät kuin mitä jatkossa tullaan näkemään.


Aloitin kesäkuun lopulla käyttämään Trindin Nail repairia. Aiemmin minulla on ollut vahvat kynnet, mutta jatkuvan lakkaamisen ja töissä tapahtuvan kulutuksen jäljiltä kynteni lohkeilivat ja liuskottuivat jatkuvasti. Kesäloman tauko kynsien rasituksesta ja Nail repair toimivat hyvin, eikä minulla katkennut tai liuskoittunut yksikään kynsi loman aikana.

Yllä kuvassa Nail repairin lisäksi tällä hetkellä käyttämäni aluslakat ja päällyslakka. Käytän aina sunnuntaisin Nail repairia, mutta muuten lakkauksien alle käytän Lidlistä ostettuja Suhadan Ridge filleriä ja Repair varnishia. Päällyslakkana käytin aiemmin Mavalan Mavadryta, mutta sen loputtua päätin kokeilla Models ownin Base/top coat/glossia. Tuo siis kävisi myös aluslakasta, mutta siihen tarkoitukseen en ole vielä sitä kokeillut.


Ensimmäiset kameralle taltioimani kynnet lakkasin 12.7. Nämä toteutettu sienellä töpöttäen kolmella eri pinkin sävyllä ja päälle lisätty koristesydämiä.


Lakkauksessa käytin alle Natural coden nro. 8 Be fabolous, keskelle L'Oreal Resist & shine nro. 602 ja päälle beautyuk:n nro. 25 Metallic red. Sydämet otin hammastikulla miss selenen lakasta, mutta pullojen kuvaushetkelle olin jo heittänyt sen pois. Lakka oli jostain syystä jämähtänyt pullon pohjalle hyytelömäisesti..?

Miltä ensimmäinen lakkaus näyttää? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti