27.8.2011

Jotain vanhaa, uutta, sinistä ja lainattua


Crayon oli lakkauskeikalla (ja minä avustajana) työkaverimme kutsuilla ja kadehtiessani Crayonin kokoelmissa olevia minulta uupuvia lakkoja, päätin sujauttaa yhden niistä laukkuuni. Kysyin kuitenkin ensin luvan ja olen jo palauttanutkin lakan, vaikka teki mieli unohtaa se "vahingossa" :D


Crayon löysi tämän lakan toukokuiselta Lontoon reissultamme New lookista. Itsekin meinasin hamstrata sieltä useamman lakan, mutta lopulta nappasin vain yhden, jota en ole edes saanut testattua.. Kaverin lakat ensin käyttöön vaan :D


Ihanan sinishimmerisen vaaleanpunaisen lakan päälle leimasin rusettikuviot ja rusettien keskelle pistin pienimmällä dotting toolillani siniset pisteet. Yksinkertaiset ja söpöt lakkaukset :)


Lakkoina Star gazerin nro. 319 (lainattua), Konadin valkoinen (vanhaa) ja Dependin nro. 195 (sinistä). Konadin laattana m41 (uutta, tai oli pari kuukautta sitten :D).

Kuka muu himoitsee kavereidensa lakkoja? :D

20.8.2011

Superihana kultaglitterbling!


Sain hyvin koristelulakkaviikolla kiinni reaaliajasta, mutta olen taas tipahtanut vauhdista :D Nämäkin lakkaukset ovat muutaman päivän vajaat kuukauden vanhat..


Ostin Lontoosta superihanan Accessorizen kultaglitterlakan, jota käytin heti reissussa ilman mitään koristeluita. Minun piti ostaa Gold dust jo Accessorizen nettikaupasta jo aiemmin keväällä, mutta se oli sieltä loppu. Kuinka onnellinen olinkaan löydettyäni sen Lontoosta! Lakka kimaltelee auringossa aivan hulluna eikä kaipaa seurakseen pahemmin mitään! Lomia lukuunottamatta en kuitenkaan osaa olla koristelemattomilla lakkauksilla (saati ilman lakkauksia..). Lakka on monesti noussut säilytyslaatikosta pöydälle käyttöä varten, mutta on nopeasti palannut laatikkoon takaisin aina. Ongelmana on ollut, miten koristella kynnet niin, että ne sopivat lakkaan, mutta eivät vie sen upeudesta mitään pois, mutteivat myöskään jää ihan sen jalkoihinkaan. Lopulta keksin itseäni miellyttävän koristelun, pelkään vain tämän jäävän ainoaksi :D


Päädyin siis yksinkertaisesti tekemään glitterlakalla liukuvärjäyksen ja lisäämään kärkiin kaksi vaaleanpunaista pienempää timanttia ja yhden vaaleanvihreän isomman. Lopputulos oli mielestäni sopivasti bling! Rakastan tuota lakkaa kovasti, toivon kovasti keksiväni toisen sopivan koristelun sen kaveriksi pian!


Lakkana siis Accessorizen Gold dust, strassihyrrät Dazzling nailsilta.

Loppuun vielä kolme eri awardia, jotka olen saanut tässä kesän aikana.. Ja nyt vasta ehdin niistä postata :D En ole ehtinyt lukea kynsiblogeja kesän aikana ollenkaan, muutamana päivänä vain selannut kiireellä vanhoja suosikkeja. Sen takia jätän nyt kokonaan linkittämättä muiden blogeja tässä, sillä linkit olisivat taas niihin vanhoihin samoihin, kun uusiin blogeihin ole ehtinyt tutustumaan! Ja kaikilla taitaa olla nämä palkinnot jo, kun itse olen niin myöhässä näiden kanssa..:P


Glitz & glamin Minnalta sain Stylish blogger Awardin, jonka säännöt kuuluvat näin:
1. Thank the person that gave you the award and link back to them.
2. Post 7 things about yourself.
3. Pass the love to 15 bloggers.
4. Let them know they received this award.

Tässä seitsemän asiaa minusta, joihin otin tällä kertaa ovat teemaksi tähän kesään liittyviä asioita:
1. Olin koko kesä- ja heinäkuun työttömänä, joten "kesälomani" oli mukavan pitkä!
2. Kävin kesän aikana ulkomailla kahdesti, kerran Tukholmassa ja toisen Visbyssä. Molemmat reissut taittuivat risteillen äidin kanssa :) Näiden lisäksi kävin kerran 24h risteilyllä Turusta.
3. Vietin juhannuksen piiiiitkästä aikaa mökillä Crayonin kanssa. Heitin reissulla monta vuotta kasvatetun talviturkin 19 asteiseen mereen, hurrr! Ja yllätyksekseni selvisin yhdellä vaivaisella hyttysenpistolla reissusta!
4. Värjäsin kesän aluksi hiukseni ruskeasta blondiksi.. Kesäkuu tuli siis vedettyä väripoistetuilla keltaisilla latvoista kärähtäneillä hiuksilla ja sitten pääsin viimein kampaajalle! Aikaisemmin ei olekaan ollut kunnon blondeja hiuksia, ja pituutta on ollut näin vähän viimeksi yli 10 vuotta sitten! Vaikka edelleen yltävät reilusti yli olkapäiden :D
5. Olen päässyt tänä kesänä tanssimaan sydämeni kyllyydestä! Olen koko ikäni rakastanut tanssimista ja nyt olin ajautunut pitämään kahden vuoden tauon, joka oli yhtä tuskaa..
6. Tänä kesänä olen innostunut pyöräilystä entistä enemmän! Viime kesänä jo pyöräilen ahkerasti paikasta toiseen, mutta tänä kesänä on tullut heitettyä useita lenkkejä ihan vain pyöräilemisen ilosta :)
7. Kesän ensimmäinen rusketusraitani ilmestyi jo toukokuun alussa, kiitos töissä ulkoilun! En ole ehtinyt/malttanut maata auringossa kuin muutaman kerran kesän aikana, joten rajani ovat varsin hienot: reisissä shortseista raja, jalkapöydissä kengistä raja, selässä ja rintakehässä epämääräisiä rajoja eri paidoista :D



Korkokengissä -blogin Ninianelta sain Kosmetiikan top 10 -awardin. Säännöt ovat seuraavat:
1. Thank the person who tagged you and link to their blog.
2. Put the Top 10 Award logo on your blog.
3. List your top 10 cosmetics.
4. Choose 10 bloggers to tag, link to their blogs, and let them know.

En ole erityisen innostunut kosmetiikan kuluttuja kynsijuttuja lukuunottamatta. Yleensä siis päädyn ostamaan joltain taholta suositellun tuotteen, ja jollei siinä ole käytössä mitään vikaa, jatkan tuotteen käyttämistä ja uudelleen hankkimista kunnes tulee joku tarpeeksi hyvä syy vaihtaa :D Tämä on siis itselleni vähän hankala haaste, kun en mitenkään erityisiä suosikkeja osaa nimetä, eli listasin sitten joitain satunnaisia käytössä kivoiksi toteamiani kosmetiikka tuotteita kynsijuttujen ulkopuolelta!
1. Ripsareina käytän Max Factorin False lash effectiä ja Lash extension effectiä, vedenkestäviä versioita. Taivutuksen jälkeen levitän ylä- ja alaripsiin Lash extensionia, jolla saa kivasti pituutta ripsiin ja eroteltua ne. False lashia levitän yleensä vain yläripsiin, jolloin saa ripsiin lisää volyymia. Vedenkestävät ripsarit ovat must, sillä silmäni vuotavat helposti esim. pyöräillessä ja haukotellessa.
2. Olen jo vuosia käyttänyt meikkipohjana L'orealin True match meikkivoidetta ja puuteria, enkä uskallakaan enää kokeilla mitään muuta :D Silloin tällöin olen erehtynyt ostamaan jonkun muun tai kokeilemaan näytettä, eikä ole toiminut ollenkaan!
3. En enää osaa olla myöskään ilman Garnierin Anti-dark circles roll-onia.
4. Rajauksessa suosikkini ovat Goshin Extreme art eye linerit, jotka omistan mustana ja turkoosina. Rajaukset pysyvät kuin tauti, vedenkestävän meikin poistoaineellakin saa poistella niitä tovin ja silti aina jää vähän ripsien tyveen väriä itsepäisesti! Loistavaa tavaraa siis kaikille pillittäjille ja tanssilattioilla hikoileville :D Mainoslauseen mukaan linereillä voi koristella myös kynsiä, mutta en ole vielä kokeillut..
5. Tänä kesänä olin hurja ja ostin pitkästä aikaa luomiväripaletin! Nappasin H&M:stä 36 eri väriä sisältävän paletin, joista olen päätynyt käyttämään jostain syystä oranssia väriä kaikista eniten, useimmiten yhdistettynä pinkkiin :D Vanhat paletit kun ovat hyvin maanläheisiä värejä tai sitten sinisävyisiä, joten tuo yhdistelmä on minulle entuudestaan aivan vieras..
6. En käytä huulilla oikeastaan koskaan mitään muuta kuin huulirasvaa (ja sitä senkin edestä). Tänä kesänä päädyin kuitenkaan ostamaan ensimmäistä kertaa vuosikausiin huulituotteen, joka ei ollut huulirasva! Tykästyin Max factorin Lipfinity lasting lip tintiin! Se on mukavan kevyt, kuluu kauniisti pois huulilta ja muutenkin ihanan vaivaton. Inhoan limaisia huulikiiltoja ja koen huulipunat aivan liian vaikeiksi käyttää (olen laiska enkä lisää meikkiä naamaan kesken päivän kuin harvoin).
7. Lumenen vedenkestävän silmämeikin poistoaine on maailman paras aine, kiitos ja kunnia sen kehittäjälle, älkää ikinä lopettako tätä tuotetta!
8. Käytän shampoita ja hoitoaineita tosi vaihdellen, mutta lähes aina löytyy käytöstä vaihtuvien putelien rinnalta XZ:n Rauhoittava suklaa & vanilja shampoo ja hoitoaine. Stressatessa rapsuttelen päänahkaani ja muutenkin talvella päänahka kuivuu helposti ja seurauksena kutisee, jolloin shampoo ja hoitoaine on pelastus!
9. Klippotekin kuivashampoo on paras, en tiedä kuinka olen selvinnytkään aikaisemmin ilman sitä.. Huonosti :D
10. Ghd:n Thermal protector for normal-fine hair on ihana. Yleensä saan hiustuotteilla aikaiseksi vain koppurat hiukset (en ole koskaan oppinut taitavaksi hiustenlaittajaksi), mutta Thermal protector on niin huomaamaton, että välillä epäilen suihkuttelinkohan sitä ollenkaan hiuksiin :D Pelkästään sillä ja Ghd-raudalla saan kiharat pysymään hyvin koko päivän, kun aiemmin olen saanut tuskailla muiden kiharrustapojen ja mömmöjen kera ja päätynyt parin tunnin kuluttua lähes suorien hiuksien pariin takaisin..



One lovely blog -awardin sainkin sitten muutamalta bloggaajalta :D Kiitokset Pinjalle Pinjan kynnet ja muut hömpötykset -blogista, janskulle Laatikollinen lakkaa -blogista, Tiikeriankalle Tiikeriankan Kynsi- ja Kauneusblogista sekä Nail girlille Kynsi Tytön Päiväkirjasta! Säännöt kuuluvat seuraavasti:
1. Kiitä palkinnon antajaa jakamalla hänen bloginsa linkkiä.
2. Jaa palkinto 10 seuraavalle blogille.
3. Ilmoita palkinnon saajille palkinnosta.

Kiitokset siis näistä kaikista awardeista :) Toivon mukaan huomasin kaikki kommentteja selatessani, huutele perään jos sinun antamasi award jäi kuitenkin huomaamatta!

Millaisen koristelun sinä tekisit Gold dustin kaveriksi?

13.8.2011

Värileikkejä 1v. arvonta!


Värileikkejä täyttää tänään vuoden! Sen kunniaksi pistän pystyyn pienen arvonnan :) Palkintoja on yhteensä kolme, joista saat valita mieluisesi!


1. palkintoon kuuluu Models ownin Orangeade -lakka, purkillinen kosteuttavia kynsilakanpoistoainelappuja, Lemon sugar chiffon -huulirasva, Hello Kitty kynsitarra-arkki ja irtoglitteriä, pinssi sekä mansikkatikkari.


2. palkintoon kuuluu Barry M.:n Pure turquoise -lakka, purkillinen kosteuttavia kynsilakanpoistoainelappuja, Green apple freesia -huulirasva, Hello Kitty kynsitarra-arkki ja irtoglitteriä, pinssi sekä omenatikkari.


3. palkintoon kuuluu Models ownin Baby blues ja Becca's brown -lakat, Nail design euro discoutin paperikynsiviila, Raspberry jasmine -huulirasva, pinssi sekä colatikkari.

Arvontaan voivat osallistua kaikki blogin julkiset lukijat! Eli sinun pitää liittyä lukijakseni sivun ylä- tai sivupalkista, ellet ole sitä jo tehnyt. Jätä kommentteihin sähköpostiosoitteesi sekä tieto siitä, minkä kolmesta palkinnosta haluat voittaa. Arvon siis palkinnot niiden kesken, jotka sen haluavat!

Arvonta päättyy 11.9. klo 12.

Mikäli en saa voittajia kiinni viikon sisään voittajien julkistamisesta, arvon palkinnot uudestaan.

Kaikki palkinnot ovat uusia, käyttämättömiä ja itse ostamiani (paitsi viila kaupanpäällinen)!

10.8.2011

Sateenkaari -skittle


Mitä syntyy, kun ei osaa millään valita lakkaukseen haluamaasi väriä? No skittle -lakkaukset tietenkin :D


Skittleissä jokainen kynsi on siis erivärinen, mutta useimmiten värit toistuvat samoina kuitenkin toisessa kädessä. Tällä kertaa pistinkin sitten ihan joka kynteen oman värin, eli viiden lakan sijaan käytin kymmentä :)


Teemana näissä skittleissä oli sateenkaari, eli valitsemani lakat on järjestetty samaan järjestykseen kuin ne ovat sateenkaaressa. Tosin etenin kyllä juuri päinvastaisessa järjestyksessä ja heitin punaisen viimeisestä ensimmäiseksi, eli tämä on oma sovellus sateenkaaresta :D


Jotteivat skittleistä tulisi aivan hullut, kannattaa valita samaa koostumusta olevia lakkauksia ja koristella jokainen kynsi yhtenevästi. Se rauhoittaa mukavasti kokonaisuutta ja yhdistää kynnet toisiinsa. Itse valitsin tähän lakkaukseen vain cremelakkoja ja koristelin jokaisen kynnen kulman kahdella erikokoisella hopeastrassilla.


Käytettyjä lakkoja oli mukavan monta siis: Models ownin Fuzzy peach, Lemon meringue, Top turquoise, Baby blues, Lilac dream ja Pastel pink, La femme beautyn Lime cream, Barry M.:n Pure turquoise, Goshin Lavender love sekä H&M:n Pink mouse. Strassikiekot ovat Dazzling nailsilta.

Oletko sinä tehnyt skittle -lakkauksia viidellä vai kymmenellä lakalla?