11.10.2010

Keltainen ja vihreä ne yhteen soppii...


Uusista lakoistani ei ole enää kovin montaa kokeilematta. Tällä kertaa otin käyttöön siskoltani saadut keltaisen ja tummanmintun lakan. Jotenkin päädyin taas tekemään kelta-vihreän liukuvärjäyksen, vaikka olen tehnyt tässä muutaman viikon sisään niitä jo kaksi!


Tällä kertaa tein vähän vaihtelua kuitenkin sillä, että lakkasin joka toiselle kynnelle alle keltaisen ja joka toiseen vihreän. Joka toiseen siis taas vastaavasti kärkeen vihreä ja keltainen :P Tällä kertaa käyttämäni keltainen peitti tasaisesti vain kolmella kerroksella! Vertailuksi tuo saman merkin vihreä sai saman tuloksen aikaiseksi kahdella kerroksella.


Koristeeksi kärkeen lisätyn töpöttelyn päälle vähän glitteriä ja glitterpilkkuja ison klemmarin päällä.


Tykkäsin myös tuosta alla vihreä-päällä keltainen -yhdistelmästä, vaikka aina ennen olen tehnyt niin, että liukuvärjäys tummenee kynnen kärkeä kohti. Välillä tekee ihan hyvää rikkoa omia "sääntöjään" :)


Pitkästä aikaa vietin kokonaisen päivän ilman mitään varsinaista tekemistä, joten päädyin kokeilemaan kynsien kuvaamista itselaukaisimella. Vaihtelun vuoksi tällä kertaa siis tarjolla pari kuvaa molemmista käsistä!


Lakkoina Goshin Silky mint ja Yellow doll, Kissin Silver glitter ja Wet'n'wildin Kaleidoscope.

Mitä mieltä olet molempien käsien lakkauksien kuvista? Turhia, sekavia, ihania, vaihtelua..?

2 kommenttia:

  1. Kommentoidaan näitä nyt sit tännekin. :)Ihanat lakat on nämäkin, samoin kuin lakkaukset. Vaiks pistitkin kahta tollasta räikeetä väriä, ja töpöttelit vielä kahdella eri tavalla, lopputulos ei oo ollenkaan sekava. Tosi hienot!

    Kiva nähdä myös välil kuvaa molempien käsien lakkauksista. Välillä tulee sellanen olo, et osaaks toi bloggaaja X nyt sit ollenkaa lakata oikeet kättä, kun se koko ajan kuvaa vaan vasenta kättä. :D No en oikeesti aina mieti tollee, mut välil tulee mielee jossai tosi monimutkasis lakkauksis, et miltäköhän se toinen käsi oikeen näyttääkää. :D Mut siis mukavaa vaihtelua, mut ei tarvii joka lakkauksista mun mielestä laittaa kummankin käden kuvaa. :)

    PS. Sun banneriin tonne ylös on tullu uusii kuvii! :):)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanan pitkästä kommentista :) Mulla on yleensä vasemman käden lakkaukset aina hienompia, kun toinen käsi ei ole niin vakaa.. Varsinkaan niissä monimutkaisissa :D Onneksi sentään sujuu jo paljon paremmin kuin harrastuksen alkuvaiheessa. Ja jep, päivittelin banneriin uudempia lakkauksia tuplakuvien päälle :)

    VastaaPoista