18.10.2010

Kynnet Kauneusmessuille


Lauantaina kävimme siis Crayonin kanssa Kauneus- ja muotimessuilla Helsingissä ja pitihän niitä varten sitten tehdä lakkaukset. Lähtökohtana oli kuvissa taustalla näkyvä ympyrähuivi (jonka olin päättänyt pistää kaulaani messuille). Huivi on tuollaisen erikoisen värinen jotain pinkin ja oranssin väliltä, joten kynsiin laitoin neonpinkkiä ja -oranssia. Kaveriksi valikoitui noille väreille sitten tumman harmaa, joka ei kyllä ollut ehkä se parhain vaihtoehto...


Rajaukset kärjen vinolakkauksiin vielä tummansinisellä ja mustalla.


En itse oikeastaan pahemmin pitänyt näistä kynsistä, jotenkin ei tuo tummanharmaa tuossa yhtään toimi mielestäni. Mutta sopivatpa ainakin tuohon huiviin!


Lakkoina Golden rosen nro. 119, Dependin nro. 124, Beautyuk:n Neon pink sekä Kissin Pearl blue ja Black.


Messuilta kotiin palattuani huomasin, että oikean käden keskisormen kynsi oli lähes kokonaan katkennut. Se oli vain parin millin pätkällä enää kiinni, joten kylmästi repäisin sen kokonaan irti. Kynnestä irtosi siis ihan koko valkoinen kärkiosa ja lisäksi tuolta kuvasta näkyvältä lakattomalta alueelta lähti päällimmäiset kerrokset kynttä lakan mukana.

Koska aiemmin viime viikolla minulta repäsi myös saman käden pikkurillin kynsi, päätin leikata kaikki kynnet lyhyemmiksi. Kaikista lähti nyt noin kolme milliä pituutta, eli valkoista kärkiosaa jäi noin kaksi milliä. Revenneen keskisormen kynsi on nyt siis muita kynsiä vielä pari milliä lyhyempi ja pikkurillissä on edelleen repeämä, joka toivottavasti pärjää nyt lyhynnetyn kärjen kanssa siihen asti kunnes repeämäkohta kasvaa valkoiselle alueelle. Nyt aloitin taas Trindin Nail repairin käytön parin viikon ajaksi jokaisen lakkauksen alle sekä koetan muistaa rasvata käsiä ja kynsiä useammin, jotta ne selviäisivät enempiä repeilemättä syksyn ja talven.


Loppuun vielä messuilta kotiin kantamani kynsijutut: kuusi kynsilakkaa, kaksi glitteriä, kynsitarroja sekä kynsilakanpoistokynä. Näitä ihanuuksia luvassa siis tulevissa postauksissa :)

P.S. Upeita palkintoja tarjolla Passion for nailsin, The lacquer filesin ja Drop of polishin arvonnoissa! :)

Kävitkö sinäkin messuilla? Mitä löysit?

4 kommenttia:

  1. Vitsi mua himottaisi noi Sinful colorsit, muttaku niitä ei löydy mistään! :( Varsinkin tuo vaaleanpunainen ja turkoosi.. voi yhyy!

    Itse en käynyt messuilla. Messuilla tulee aina vaan pää kipeäksi. :D

    VastaaPoista
  2. Musta noi kynnet on kivat! :) Ja semmoinen kysymys, että MISTÄ ihmiset löytää noita Kissin koristelulakkoja? Tuntuu että niitä on kaikilla Suomen kynsibloggaajilla, enkä itse tiedä mistä niitä saa. :/ Onko ne hyviä? Toinen tuote, mitä näkyy paljon blogeissa, on Models Own -lakat, niistä olen ihmetellyt samaa, että mistä niitä saa? :D

    VastaaPoista
  3. tuo toka blogin linkki ei toimi enkä kyseistä blogia löydä :o

    VastaaPoista
  4. Sanna: Voihan harmi kun ei löydy :( Itse en edes aiemmin ole omistanut ainuttakaan merkin lakkaa, mutta nyt piti heti ottaa nuo kolme mukaan kun oli niin herkullisia! Kannattaa ottaa messuille mukaan vähän jotain evästä ja vesipullo, ei liikaa vaatteita päälle ettei tule kuuma ja mukavat kengät. Niin ainakin olen itse pärjännyt hyvin :D

    Papu: Kiitos :) Kissin koristelulakkoja löytyy Sokokselta ja Anttilasta, muualla en ole tainnut niitä nähdä... Ja Models ownit löytyy Seppälästä! Molempia merkkejä suosittelen lämpimästi, itselläni ainakin olleet kovassa käytössä :)

    Anonyymi: Siis tuo The lacquer filesin linkki? Suora osoite blogiin on http://www.thelacquerfiles.com, kokeilepa onnistuuko sillä :) Itselläni nimittäin ainakin toimii tuo linkki ihan oikein, mahtaako muilla olla samaa ongelmaa..?

    VastaaPoista