17.8.2010

Liukuvärjäysohje

Tästä postauksesta eteenpäin esittelen usein lakkauksen yhteydessä vaiheet, kuinka lakkaus toteutetaan :) Ohjeet esittelevät siis kuinka minä olen tehnyt lakkauksen, samanlaisen lopputuloksen voi varmaan saada myös toisenlaisella tekniikallakin.


Tällä kertaa siis esittelyssä perus liukuvärjäys sienellä töpöttäen!


Töpötyksessä käytän palasta keittiön pintojen siivoukseen tarkoitetusta sienestä. Palanen on noin pikkurillin kynnen kokoinen, sen isompaa ei kannata sienestä leikata. Levitä yhteen sienen reunaan vähäsen kynsilakkaa. Mielummin aina vähän vähemmän kuin enemmän, sillä lakkaa on helpompi lisätä kuin ottaa pois.


Levitä alimmaksi vaaleinta valitsemaasi sävyä koko kynnelle. Tarkista, että väriä tulee myös reunoille asti. Anna lakan kuivua hetki ennen seuraavan kerroksen lisäämistä.


Lisää toisiksi vaaleinta sävyä kärjestä aloittaen. Tätä sävyä ei levitetä koko kynnelle vaan noin puoliväliin ja sen jälkeen vielä vähän matkaa hyvin kevyesti.


Aivan kynnen kärkeen levitetään tummin sävy. Tämä sävy kannattaa laittaa melko kevyellä kädellä, varsinkin jos se on paljon tummempaa kuin edellinen sävy.


Lisäsin kynnen päähän vielä varovasti harmaan päälle mustaa. Viimeiseksi lisäsin päälle vielä vähän glitterlakkaa. Kaikki vaiheet siis tehdään tuputtaen, paitsi glitterlakka.


Tällainen lopputulos siis tuli! Peukalon kynnestä huomaa, millainen lopputulos tulee jos ei muista tarkistaa levittäneensä väriä reunaan asti ;)


Alin kerros on Luminellen vaaleansinistä lakkaa, joka kynsillä olikin enemmän lila.. Terästin sitä vähän Models ownin Feeling bluella. Toinen kerros on Rimmelin nro. 819 Green with envy. Päällimmäisenä Dependin nro. 194 ja kärjessä nro. 39. Päällä vielä Miss selenen glitterlakka, joka koki samanlaisen kohtalon kuin edellisen postauksen saman merkin lakka.

Onko muilla Miss selenet "hyytelöityneet"?

3 kommenttia:

  1. minun glittersmiss selenet on myös ihan totaalihyytyneet jo muutaman käytön jälkeen! inhottavaa ku niillä olis kivoja glittereitä :(

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista :)

    On tosiaan harmi että noille Miss selenen glitterit tekevät tuollaista :/ Onneksi eivät kovin kalliita ole, mutta kyllä sitä hintaa sitten tuleekin kun eivät kuin pariin lakkaukseen toimi..

    VastaaPoista