6.10.2010

Liukuvärjäys hologrammikuorrutuksella


Seitsemästätoista uudesta lakastani olin jo kokeillut kahdeksaa. Sunnuntaina päätin kokeilla uutta keltaista lakkaani. Valitettavasti ihana keltainen lakkani on todella ohutta, sillä jouduin laittamaan lakkaa neljä kerrosta ennen kuin siitä tuli edes suurin piirtein tasaisesti peittävää :/


Keltaisen lakan päälle töpöttelin vihreää. Liukuvärjäyksen päälle laitoin kokeilumielessä vielä ohuesti läpikuultavaa vaaleanharmaata hologrammilakkaa ja oikein hauska lopputuloshan siitä tuli! Keskisormiin lisäsin sitten vielä kolme vihreää strassia.


Edelliset kuvat on varjossa otettuja, tämä auringossa. Ihan ei tämä kuva vastaa todellisuutta, paljon enemmän tuo hologrammi sädehtii oikeasti!

Tykkään itse kovasti näistä lakkauksista ja tarkoitus on pitää näitä muutama päivä, joten tietenkin vain reilu puoli vuorokautta lakkaamisen jälkeen oikean käden peukalosta lohkesi iso pala lakkaa pois >:( Yleensä pidän lakkauksia niin vähän aikaa, että hyvä kun ehtivät edes ihan kärjestä hieman kulua pois, ja nyt lähti noin nopeasti kunnon palanen! Onneksi sen sai korjattua helposti eikä kohdasta huomaa eroa :)


Lakkoina Beautyuk:n Yellow, La femme beautyn Lime cream ja Evelinen Party colorsin vaalean harmaa holo, jossa ei siis valitettavasti ole nimeä tai numeroa.

Kuka muu on rakastunut hologrammilakkoihin?

5 kommenttia:

  1. Kivat kynnet! :) Tykkään niiden yksinkertaisuudesta ja sit noi timantit on piste i:n päälle ;>

    VastaaPoista
  2. Nää on kyllä tosi kivat, ihanan raikkaat! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet taas...

    VastaaPoista
  4. Voi hitsi, hyvän keltasen lakan löytäminen on kyl ihan mahdotonta! Mut ihanat lakkaukset, kuten jo kerran taisin sanookki. :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista <3

    Crayon: Joo, harmitti oikeen kun ton levittäminen oli niin hankalaa, kun väri on mitä ihanin! En ole kuin yhden kirkkaan keltaisen lakan tuota ennen omistanut ja senkin kanssa oli kyllä ongelmia. Natural coden keltainen oli tosi läpikuultava ja lisäksi värjäsi pahasti kynsiä.. Varsinkin kun minä onneton en silloin vuosi-pari sitten tiennyt mitään aluslakoista :D

    VastaaPoista