28.8.2010

Kesä kynsissä


Edellisten vähäväristen lakkausten jälkeen piti saada vastapainoksi jotain hyvin värikästä! Huolestuttavasti hyvin syksyinen sää saa minut suremaan loppuvaa kesää (olen ehdottomasti kesäihminen!), joten valitsin teemaksi kesän. Törmäsin jokin aika sitten näihin lakkauksiin ja niitä mukaellen lähdin tekemään tämän kertaista lakkausta.


En siis omista ainuttakaan sivellintä ja olen tähän asti lainannut aina Kissin Nail art -lakoista sutia. Useammassa blogissa olen törmännyt vinkkiin, jossa neuvotaan kokeilemaan eyelinerin sivellintä kynsien koristelussa. Minulta juuri loppui Yves Saint Laurentin automaatti eyeliner, joten päätin ottaa sen kokeiluun. Se ei kyllä ole ihan vastaava kuin vinkeissä, mutta mukavan kapeakärkinen kuitenkin. Kovin ohutta ja tarkkaa jälkeä en tällä ensimmäisellä kokeilulla kuitenkaan saanut aikaan.


Alkuperäisessä lakkauksessa oli käytetty fimokukkia. En kuitenkaan omista niitä, joten käytin sen sijaan kynsitarroja.


Halusin myös kokeilla uusia kynsitatuointejani ensimmäistä kertaa, joten osalle kynsistä laitoinkin kukkien sijaan perhosia. Viva la nailsin sivuilta löytyy käyttöohjeet englanniksi, mutta tässä vielä oman käyttökokemukseni mukaiset ohjeet :) Aluksi leikkasin valmiiksi haluamani kuvat irti arkista.


Laitoin muutama kuvan veteen likoamaan. Totesin, että kuvan täytyy olla vedessä vähintään noin 40 sekuntia, että kuva irtoaa paperista. Noista kolmesta viimeistä poimiessani kuva jäikin veteen napatessani paperista kiinni pinseteillä, eli kuvan ei kannata antaa olla vedessä myöskään liian kauaa. Kannattanee siis laittaa aina seuraava kuva likoamaan sillä aikaa kun laitat edellisen kynnelle!


Tarpeeksi pitkän liotuksen jälkeen kuva irtoaa helposti paperista hieraisemalla kahta sormea yhteen kevyesti. Kuva kannattaa poimia sormelta esim. pinseteillä, sillä yrittäessäni suoraan sormella läntätä kuvaa kynnelle se ei jäänyt kynnelle vaan pysyi sormessa.


Viva la nailsin ohjeen mukaan kuvaa pystyy asettelemaan kynnelle noin puolen minuutin ajan, mutta itse en ainakaan saanut kuvaa enää liikahtamaan sen jälkeen kun olin sen kynnelle saanut. Kannattaa siis heti yrittää asetella kuva haluamaansa kohtaan!


Näin pirteän kesäinen/keväinen lakkaus tuli :)

Päällyslakan laittamisen jälkeen parin kukkatarran reunat rupesivat kaartumaan ylöspäin, mutta painelin ne alas pinseteillä ja sen jälkeen pysyivät paikoillaan! Saa nähdä miten helppoa näiden poistaminen tulee olemaan.. Aiemmin käytin paljon kynsitarroja, mutta lopetin niiden käytön raivostuttavan poisto-operaation takia. Kunpa nuo tatuoinnit olisivat siinä suhteessa helpompia!


Lakkoina käytin Models ownin Lemon meringueta ja Dependin nro. 54. Koristelussa taas Viva la nailsin tuotteita.

Kuka muu jää kaipaamaan kesää?

4 kommenttia:

  1. Oi ihanat. :) Ai kun kivoja nuo kynsi tatuoinnit! Pitäisikin joskus kokeilla jos jostain löytäisi jotain kivoja. Ah. :D Ja minä minä! Jään siis myös kaipaamaan kesää! En tahdo vielä myöntää että kesä on ohi, mutta pakko se oli kaivaa takki jo kaapin pohjalta.. :( Hö.

    VastaaPoista
  2. Viva la nailsilla on aika hyvät valikoimat noita, löytyy Water decals -nimellä :) Muutamat saa ilmaiseksi (postikulut vaan) sample -paketin tilaamalla, linkki löytyy "Viva la nails -samplet" -postauksesta!

    Itse olen niin vilukissa että takit on ollu jo käytössä, pakko heti kun menee mittari alle kahdenkympin :/

    VastaaPoista
  3. Mua ainakin raivostutti yhdet vivalanailsin tarrat kun ne ei meenanneet lähteä irti millään. Jotkut seppälän tarrat lähtivät vielä helposti, mutteivat nuo. Toisaalta se myös tarkoittaa sitä, että nuo vivalanailsit pysyisivät kynnelläkin vähän pidempään hyvinä, mutta rasittavaa raaputtaa niitä irti kauan :<

    Ja vaikka mä oon todella kova talvi-ihminen, niin eilen kyllä töissä kaipasin kesää vähän. Oli tosi kiva hengata ulkona parin hupparin sisällä aivan umpijäässä :D

    VastaaPoista
  4. Voi kun kiva.. Mulla siis tuo hauskuus vielä edessä :D Jos ovat tosi hankalia poistettavia niin taitaa jäädä loput tarrat käyttämättä. Syksy on kyllä siitä ikävä, että vaikkeivat asteet ole kovinkaan paljoa pudonneet niin tuntuu tosi kylmältä! Enkä minä ainakaan osaa vielä oikein varustautua tarpeeksi lämpimästi.

    VastaaPoista