31.12.2010

Uuden Vuoden yllätys!


Ostin itselleni joululahjaksi tummansinisen lakan, jonka seassa on vihreää kimallusta. Koska lakka on niin läpikuultavaa, päätin käyttää sen alle jotain toista lakkaa. Lopulta päädyin laittamaan kuuden kynnen alle valkoista ja neljän alle mustaa!


Jokaisessa kynnessä on tuota uutta lakkaani kolme kerrosta. Valkoisen päällä lakan perusväri sininen kirkastui, ja vihreää näkyy vain pienesti joukosta kimallellen. Mustan päällä taas sininen katosi näkyvistä lähes täysin ja upea vihreä kimallus pääsee erittäin kauniisti esille! Ihanasta lakasta sai kaksi aivan eri puolta esille vaihtamalla lakan tuonne alle :) Hyvä vaihtelua tuova kikka niille, joilla ei ole suurta lakkavarastoa käytössään!


Koristeluksi vetäisin vielä glitterkoristelulakalla vinoviivat kärkiin ja pystyviivat sivuun. Nimettömiin pistelin samalla lakalla kolme pistettä.


Lakkoina Misan Suited perfectly, Dependin nro. 39, Yes loven nro. 404 ja Kissin Silver glitter.

Täytyihän minunkin tehdä jonkinlainen koonti kuluneesta vuodesta, kuten jokaisen hyvän bloggarin :P Ajattelin toteuttaa tuon tavoitteen kuitenkin niin, että siitä olisi jatkossakin jotain hyötyä. Niinpä lisäsin tuonne välilehden, josta näkee yhdeltä sivulta kaikki tekemäni lakkaukset. Jos hakusessa on siis jokin tietty lakkaukseni, sen löytää tuolta helposti! Lakkaukset on jaettu kuukausien mukaan, eli ovat ihan siinä järjestyksessä kun ne olen täällä blogissa postannut. Päivittelen uusia lakkauksia tuonne aina kun ehdin.


Uuden Vuoden kunniaksi pistän vielä pienen arvonnan käyntiin! Saatte valita tuolta välilehdestä suosikkilakkauksenne! Mieluiten tietenkin perustelujen kera ;)

Yksi onnekas saa:
♥ Models ownin bufferiviilan
♥ Luminelle Corail irise -lakan
♥ Kukkatarroja
♥ Kolme Viva la nailsin samplepakkausta
♥ Kissin koristelusabluunoita
♥ Disney Princess viilan ja sormuksen


Tässä toimintaohjeet:

1. Selaa Lakkausarkisto -välilehteä ja valitse 1-3 suosikkilakkaustasi.
2. Lakkauksen kuvaa klikkaamalla pääset postaukseen. Kopioi postauksen otsikko ja liitä valitsemasi/valitsemiesi 1-3:n lakkauksen otsikot kommenttiisi.
3. Lisää kommenttiin mielellään perustelut, miksi päädyit valintaasi.
4. Lisää vielä sähköpostiosoitteesi.
5. Tarkista, että olet blogini lukija Bloggerin kautta (liittyminen onnistuu helpoiten tuolta sivu- tai yläpalkista).
6. Lähetä kommentti ja toivo parasta :D

Eli arvonta on suunnattu Bloggerin lukijoilleni. Muut saavat toki äänestää suosikkilakkauksiaan, mutta palkinnon voi voittaa vain lukija :)

Arvonta päättyy 9.1.2011 klo 16.

Mikäli en saa voittajaa kiinni viikon sisään, arvon palkinnon uudestaan.

Mikä siis on sinun suosikkilakkauksesi?

19 kommenttia:

  1. Tässä minun lempilakkaukseni:

    Kultaa simpukankuorilla
    Mandariinihimotus
    Vaaleanpunainen viikko: Tapettia?

    Päädyin näihin kolmeen, jotka olivat miun lemppareiden kärkikaardissa siun tekemistä lakkauksista.
    Tykästyin noihin juuri siksi että 1 on ihanan monikäyttöisen yksinkertainen ja todella kaunis lakkaus, kahteen viimeiseen sen takia että rakastan värejä :)

    sähköposti osoitteeni on: mirka-@suomi24.fi

    Olen lukija samalla nimellä, eli Mirka :)

    VastaaPoista
  2. Mun lempparilakkaukset on:
    Lilaa pitkästä aikaa
    Erilainen ranskis
    Glittersitruuna

    No, ensinnäkin valkkasin ehdottomksi lemppareiksi ykkösen & kolmosen, sillä ne on niin ihanan glitterisiä ja mä rakastan glitteriä ♥

    Numero kakkosen lakkauksen valitsin sen takia, koska se on niin söpö ja yksinkertainen ! Voisin itsekin kuvitella käyttäväni tollasta lakkausta :)

    Sähköposti osoite: cottoncandymaker@hotmail.fi
    Blogia luen nimellä alman_mese

    VastaaPoista
  3. Kolme lempilakkaustani on:
    Mandariinihimotus
    Erilainen ranskis
    Persikkaa ja aprikoosia

    Tykkään jokaisten kynsien värimaailmasta!! Ei kamalan tumma, vaan ihana vaaleanpunainen ja vaaleankeltainen ym. Myös parissa on ihanaa glitteriä! Ja muutenkin kaikki ovat niin söpöjä, varsinkin mandariinihimotus!! :) Kaikkia voisin kuvitella itse käyttäväni!!

    sähköpostini on pinjaa123@gmail.com
    ja lukijana olen Pinja, sellainen jolla ei ole kuvaa :(

    VastaaPoista
  4. Suosikkimanikyyrini ovat:

    Väriopista värihullutteluun
    Vaaleanpunainen viikko: Palloja
    Meritähdet

    Nuo olivat siis eniten mieleeni. Niissä miellyttävät eniten värivalinnat ja aihe. Väriopista värihullutteluun -manikyyrissä pidin eniten niistä silloin, kun vain tipeissä oli lakkaa. Mukavan raikas. Pallomanikyyrissä minua miellytti ne värit ja jotenkin olit osannut asettaa pallot nätisti. Meritähtimanikyyri nyt on ihanan merihenkinen, ja minä rakastankin vettä ja rantaa ja kaikkea niihin liittyvää, joten miksikäs sitä enempää perustelemaan. :)

    Luen siis Bloggerin kautta ja minut näätkin lukijoissasi. Sähköpostiosoitteeni on chocophant@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Suosikit ovat :
    Erilainen ranskis
    Mandariinihimotus
    Sateenkaari versio nro 2

    Nämä oli hirveän vaikea valita, oli liikaa ihania. Tykkään tyylistäsi yhdistellä värejä ja kuvioita. Erilainen ranskis oli ihanan värinen, mandariinihimotus oli kivasti toteutettu ja sateenkaari oli vain jotenkin suloinen.

    Olen bloggerin kautta lukija nimellä elisa ja sähköposti on elisanoma.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Suosikkini ovat:
    Meritähdet
    Tuliko jo pääsiäinen?
    Varmasti tarpeeksi palloja!

    Kaikissa tosi raikkaat väri, ja ihanasti sovitettu monia eri värejä (: Oisin voinu jatkaa listaamista vaikka kuinka kauan, joten oli vaikea valita kolme suosikkia :)

    Bloggerin kautta lukijana olen joko nimellä Keijju tai sohvi, en tiedä kumpi koska mulla tuntuu olevan asiasta erikäsitys bloggerin kanssa... ja sähköposti nailmania@wippies.fi

    VastaaPoista
  7. 1. Liukuvärisydämiä
    Tämä lakkaus sai minut innostumaan liukuvärjäyksestä toden teolla! Vaikka ohje onkin toisen otsikon alla pidin tästä pinkistä erityisesti ja itsellä on moneen otteeseen pinkit liukuvärjäykset olleet. Voisi siis sanoa, että eniten minua inspiroinut lakkaus :)
    2. Rakkauslakkaus
    Lisää itseäni inspiroivia xD Tämä lakkaus sai minut himoitsemaan noita nail art lakkoja joiden onnellinen omistaja nyt olet. Muutenkin ihanan yksinkertainen lakkaus. Ei liikaa tilpehööriä, mutta tarpeeksi huomiota herättämään.
    3. Harmaata hologrammia
    Yksinkertaista, mutta kaunista :) Voi olla, että oma harmaa intoni(joka on nyt ollut syttyneenä vain muutaman kuukauden) sai alkunsa näistä kynsistä :D Äitinikin ilmoitti nuo kynnet nähdessään pitävänsä niistä :D

    Siinä nyt olisi. Oli aika vaikeaa valita kolme parasta, sillä olen pitänyt tooooodella monista lakkauksistasi. Nuo nyt olivat ehkä ne eniten itseäni inspiroineet :)
    Bloggerin kautta luen ja sähköposti on saree95@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Hmm, eipä tullut kommentti bloggerin tilillä... Mutta jos se nyt näkyisi tällä kommentilla. Tai jos ei niin Sareaws nimellä pitäisi löytyä :P

    VastaaPoista
  9. Väriopista värihullutteluun on suosikkini. Leikkisä ja aina on ihanaa kun on väriä! Ja eriväriä! ja Paljon :)
    Suloisen tyttömäiset, piristävät päivää. nastynnails@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kateudesta vihreä?
    Glittersitruuna
    Vaaleanpunainen viikko: Tapettia?

    Voi ei, näitä oli tosi vaikee valita ku olisin vielä halunnu monta tähän laittaa!

    Kateudesta vihreä?
    Oon tykänny tästä lakkauksesta yhtenä mun lempparina pitkään, oon nimittäin aika rakastunu tällasiin enemmän yksinkertasiin vinolakkauksiin. Tossa on tosi nätit sävyt valittu ja toi haalea vaaleanpunanen ja valkoinen viiva tuo siihen enemmän hellyyttä. Toi vaaleanpunanen on tosi nätti pastelliväri! :)

    Glittersitruuna
    Nämä sitrushedelmät on myös tällä hetkellä mun tykästymisen kohteena. Tossa lakkauksessa on aivan ihanat värit ja omasta mielestä lakkaus on muutenkin hyvin toteutettu! Oon aivan liian tykästyny noihin fimoihin,harmi ettei iteltäni yhtäkään löydy. Nää kynnet on tosi upeat omasta mielestäni :)

    Vaaleanpunainen viikko: Tapettia?
    Aivan ihanat pastellityyppiset värit! Mullakin hieman tulee mieleen noista tapetit mut sen takia noi onkin niin upeat! Toi fimokin tossa on tosi kivan näkönen :) Tuo vihreä tuo tohon lakkaukseen vähän ''räikkyyttä'' joka on tosi kiva.

    voi ei nyt tuli ihan hirveän pitkä kommentti mutta toivottavasti se ei kauheena haittaa! :D

    Sähköpostiosoitteeni on aino1998@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Lilat karkkiraidat
    ehdottomasti minun suosikkini. :) Värit ovat tuossa vaan niin ihanat.

    Syyslakkaus
    yksinkertaisesti tosi kaunis, kylmä lakkaus.

    Koristenauhaa
    nätti, dekoratiivinen ja jotenkin vähän perinteisen näköinen joululakkaus. :) tykkään.

    kanerva_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Tässä kolme lemppariani satunnaisessa järjestyksessä:

    1.http://varileikkeja.blogspot.com/2010/10/pinkilla-piristettya-mustaa.html

    2.http://varileikkeja.blogspot.com/2010/09/syyslakkaus.html

    3.http://varileikkeja.blogspot.com/2010/09/romanttisia-ruusuja.html

    Nämä olivat lemppareitani, koska ne kaikki erottuivat edukseen joukosta. Tosin kaikki lakkauksesi ovat olleet hienoja! =)
    Tässä vielä e-mail: heikkinen.veera1@gmail.com

    Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  13. Lempilakkaukseni:

    1)Jouluaaton ihanuudet, koska ne ovat ihanan väriset ja nuotti-koriste niissä oli aivan ihana, koska musiikki on minulle tärkeää. :)

    2) Vaaleanpunainen viikko: palloja oli ihana, koska se oli niin tyttömäinen! muutenkin tosi kaunis lakkaus ja voin kuvitella, että teen itselleni hyvinkin pian samanlaisen. :)

    3)Vaaleanpunainen viikko: kimallekärjet oli ihanan neutraali ja voisiko sanoa hento? :D Se erottui myös edukseen siten, että jos menee jonnekkin hienoihinkin juhliin, eikä jaksa laittaa rakennekynsiä, käy se ehkäpä jopa paremmin kun rakennekynnet! :)

    Oli kauhean vaikea valita vain kolme, kun suosikkeja olisi ollut paljon enemmänkin.

    Sähköpostiosoite: chocous@gmail.com ja löydyn bloggerin kautta :)

    VastaaPoista
  14. Suosikkini (satunnaisessa järjestyksessä):

    1. Harmaata hologrammia
    Pidän "väriyhdistelmästä" (harmaata harmaan kanssa, mutta kuitenkin). Yksinkertaiset ja tyylikkään.

    2. Vaaleanpunainen viikko: Tapettia?
    Itselleni ei varmasti tulisi mieleenkään lähteä yhdistämään vihreää ja vaaleanpunaista, mutta tässä kyllä olet onnistunut saamaan tuon yhdistelmän hyvännäköiseksi! Jokin tämän lakkauksen yksinkertaisuudessa vaan kolahti.

    3. Liukuvärjäys käännettynä
    En ole kamalan suuri vaaleanpunaisen ystävä, mutta silti kaksi vaaleanpunaista lakkausta päätyi suosikkilistalleni :D Tämä liukuvärjäys on hyvin toteutettu, pehmeä ja kaunis kokonaisuus.

    Extrana mainitsen vielä, että yhden lakkauksen nimi olisi ansainnut päästä suosikkilistalleni, eli Pastelliunelmia ;) (blogini sattuu siis olemaan samanniminen).

    Seuraan bloggerin kautta (Lumi) ja email on d.ikonen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Omat suosikkini on tässä:
    My Little Pony http://varileikkeja.blogspot.com/2010/09/my-little-pony.html
    Kerään itse MLP-poneja, niin nää kolahti ;) Ihanan värikkäät <3

    Meritähdet http://varileikkeja.blogspot.com/2010/11/meritahdet.html
    Näistä tulee mieleen Pieni merenneito. Yleensä ei tykkää sinisestä, mutta nää on niiiiin ihanat! Nuo meritähdet on niin herkulliset samoinkun tuo glitterlakka, nam :) Ja sopii myös lyhyisiin kynsiin ;)

    Erilainen ranskis http://varileikkeja.blogspot.com/2010/08/erilainen-ranskis.html
    Ihanan tyttömäiset, muttei kuitenkaan liian. Tykkään hirveästi näistäkin.
    Tosi söpöt kynnet, harmi vain että sopii vain pitkiin kynsiin :/

    Olen bloggerin kautta lukijana nimellä Tiikeriankka ja sähköposti on ankka.ansu@gmail.com
    http://tiikeriankan.blogspot.com/

    VastaaPoista
  16. Minun kolme ehdotonta suosikkia olivat:

    1.Taas tummanvihreää?!?
    Valitsin tämän lakkauksen siksi koska nää on yksinkertaisesti vaan niin kauniit! Värit ja kiiltävän ja matan sekoitus toimii toistensa kanssa tiptop ja "timantit" on piste iin päälle!

    2.syyslakkaus
    Valitsin tämän siksi että lakkaus on tehty mun yhdellä suosikki kynsilakalla! Ja manikyyrin lopputulos on todellakin syksyinen, koristeviivat sopii tosi hyvin.

    3. Koristenauhaa
    Valitsin koristenauhaa lakkauksen koska se oli hyvin jouluinen ja siinä oli mun lempi kynsilakkoja. Lakkaus on melko yksinkertainen, mutta ei itselleni olis tullu mieleen tehdä tuollaisia, joten tosta saa hyvää inspistä ja aloittelevakin voi tehdä näyttävät kynnet!


    Sähkärini on h-kynsiblogi@luukku.com ja olen lukijana nimellä H.

    Nyt vain toivon parasta :)

    VastaaPoista
  17. Kolme suosikkilakkaustani:
    1. Vaaleanpunainen viikko: Tapettia?
    2. My little pony
    3. Barbie -kynnet

    Perusteluna ovat tyttömäisyys. Rakastan vaaleanpunaista ja glitteriä. Kynnet ovat hienosti keksitty, en olisi itse osannut ideoita tälläisiä.

    Sähköpostini on karamelli4@luukku.com. Lukijana olen nimellä karamelli4.

    VastaaPoista
  18. Minun suosikkilakkaukseni ovat:
    1. Jouluaaton ihanuudet
    Punanen ja glitteri käy tosi hyvin yhteen ja kivana lisänä vihreät kynnet. Joulu tulee osittain mieleen, mutta kyllä voisin itse kulkeä läpi vuoden näissä kynsissä ^^
    2. Vaaleanpunainen viikko: Tapettia?
    Ihanan tyttömäiset! Tulee jokin tikkari mieleen ;D ihailin näitä "tapettikynsiä" jo silloin kun julkaisit ne täällä.
    3. Muistoja lapsuudesta
    Pidän näistä "jokainen kynsi erivärinen" teemoista. Kunhan ei kamalasti värit eroa toisistaan. Näissä on kivan kesäinen tunnelma.

    Minu sposti hanne.tolkkinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Elikkäs mun lempilakkaukset ois:
    1.Väriopista värihullutteluun
    Oon ihastunut erilaisiin ranskalaisiin manikyyreihin ja nämä kynnet olivat todella ihanat ja pidin tosi paljon kimalteesta niissä.
    2.Vaaleanpunainen viikko: Palloja
    tämä lakkaus on mielestäni todella rauhalliset sävyinen ja ihanaa lisää niihin tuovat nuo pienet strassit.
    3.Erilainen ranskis
    Oi, tämä lakkaus on yksi upeimmista muunnellusta ranskalaisesta mitä olen koskaan nähnyt. Nämä ovat todella tyttömäiset ja iskevät minuun.

    s-posti on jansku410@hotmail.com ja lukijana olen nimimerkillä jansku.

    VastaaPoista