27.11.2010

Väriopista värihullutteluun


Viimeviikkoisella sairaslomallani tein ankeiden päivieni iloksi ensin meritähti -lakkaukset. En kuitenkaan kovin montaa päivää pystynyt olemaan repimättä fimoja irti :D Aivan kamala pakkomielle koko ajan näplätä niitä ja muun tekemisen puutteessa en voinut enää vastustaa kiusausta! Niinpä täytyi tehdä taas jotain muuta värikästä piristämään oloa.


Tein taas käännetyn liukuvärjäyksen, mutta tällä kertaa vain tippeihin. Aluksi töpöttelin kärkiin vaalean sävyn ja sitten päälle tummemmalla reunasta aloittaen. Keskikohtaa töpötän aina kevyemmin kuin reunaa, jotta väriä tulisi ohuemmin ja harvemmin kynnelle. Aivan reunaan töpötin vielä toisen kerroksen väriä. Halutessaan tässä vaiheessa voi avuksi laittaa ranskalaisen manikyyrin tarrat, jos pelkää sienellä töpöttelevänsä liian epätarkasti :) Pieni epätasaisuus ei tässä lakkauksessa kuitenkaan mielestäni haittaa!


Sitten vaan glitterlakkaa päälle töpötellen ja valmista tuli! Väreiksi näihin valitsin perusvärejä ja järjestyksen väriopin mukaan: kun sinistä ja punaista sekottaa, tulee (väliin) lilaa. Kun taas punaista ja keltaista sekoittaa, tulee (väliin) vihreää. Kuudenteen sormeen tulisi siis oranssi, jos sellainen jollain sattuu olemaan ;)


Lakkoja oli aikas runsaasti käytössä tällä kertaa. Dependiltä nro. 195, 41, 163 ja 191, Models ownilta Lilac dream, Lemon merinque ja 25 carat gold, Snowcrystalin 436, Evelinen tuntematon tummanpunainen, La femme beautyn Lime cream sekä Wet'n'wildin Kaleidoscope.


Koska tällä sairaslomalaisella oli aivan liian tylsää, täytyi seuraavana päivänä jatkaa näiden  kynsien kanssa.. Niinpä piilotin tipit teippien alle ja ryhdyin hommiin!


Lopputuloksena superöverit väripommit :D Samat lakat siis käytössä, väleissä vaan vielä lisänä Kissin Silver glitter -koristelulakka.


Ehkäpä pääsiäisenä tai vappuna nämä voisi vielä mennä, mutta ei kiitos muuten! Vaikka rakastankin runsasta värien käyttöä kynsissä, niin liika on liikaa minullekin :D

Käykääpä muuten osallistumassa ihanan värikkään Crayonin Lumimyrsky-arvontaan, mikäli ette ole sitä vielä tehneet :) Ja huomenna käykääs illemmalla kurkkimassa uudestaan siellä tai täällä, sillä luvassa on jotain pitkään ja hartaasti suunniteltua yllätystä teille!

Heittäydytkö sinäkin joskus aivan hulluksi kynsien kanssa? :D

6 kommenttia:

  1. oho! aika överit joo :D

    VastaaPoista
  2. Sinulle olisi Lovely Blog- palkinto täällä: http://cuteandprettynails.blogspot.com/2010/11/lovely-blog-palkinto.html

    VastaaPoista
  3. Noi ekat oli tosi kivat, ihastuin! Lopullinen tulos ei kylläkään miellyttänyt ei sitten yhtään. :D

    VastaaPoista
  4. Nuo ekat oli ihanan pelkistetyt ja just sopivat, mutta lopputulos ei täälläpäin ainakaan ihan ihailua tuottaneet. Pääsiäistä odotellessa ;)

    VastaaPoista
  5. eihän jos punaista ja keltaista sekoittaa niin siitä tule vihreää? :D saatoin kyllä ymmärtää ton selityksen väärinki, mutta joka tapauksessa kivat kynnet (:

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Jep, en tosiaan noilla esiintyisi missään julkisesti :D

    BlahBlahPrincess: Kiitos <3

    Hantta: Olen täysin samaa mieltä kanssasi :D

    Anonyymi2: Joo, en tiedä menisikö nuo ihan edes pääsiäisenäkään :D

    Anonyymi3: Oikeassa olet, sattunut pieni ajatusvirhe noita kynsiä tehdessä :D

    VastaaPoista