30.7.2011

Neonsitrus


Kuten tässä postauksessa selostin, olen rakastunut La femme beautyn Neon -lakkasarjaan. Neonväriset lakat kuivuvat yleensä melko matoiksi, mutta nämä shimmeriset neonlakat jättävät ihanan kiiltävän pinnan! Ainoa puute näissä on peittävyys, mutta sekään ei ole mitenkään mahdoton, kolmella kerroksella saa jo suht ok tuloksen.


Ollessani reissussa käytin näitä kahta uudempaa Neon -tulokastani joka toiselle kynnellä Ultra greenia ja joka toisella Ultra tangerinea ilman koristeluja. Nämä kaksi eivät ole ihan niin jännittävän erikoisen värisiä kuin Ultra orange. Reissusta kotiin päästyäni halusin kuitenkin yhdistää nämä vielä koristeluja sisältävässä lakkauksessa, joten tein niillä simppelin vinolakkauksen. Oranssi lakka ei pääse tuossa ihan oikeuksiinsa, sen alle olisi pitänyt laittaa kerros valkoista lakkaa, jottei vihreä kuultaisi siitä läpi ja tekisi siitä likaisempaa sävyä..


Koristeluksi vinolakkauksiin iskin nimettömiin vielä sitruuna- ja appelsiinifimoja :)


Lakkoina siis La femme beautyn Ultra green ja Ultra tangerine sekä Kissin White. Fimot Dazzling nailsilta.

Kuka muu on huomannut tekevänsä kesällä räikeämpiä lakkauksia kuin talviaikaan?

24.7.2011

Koristelulakkaviikko: Maustettua pinkkiä


Koristelulakkaviikon päättää tämä vinokärkilakkaus! Idean näihin lakkauksiin poimin muistaakseni Sokoksella näkemistäni tekokynsistä. Ideoiden puutteessa kaupan valmiiksi koristeltuja tekokynsiä on hauska käydä katselemassa ja kehitellä niiden pohjalta omat lakkaukset!


Aloitin lakkauksen tekemällä aluslakan päälle vinolakkauksen Accessorizen Pink spicella, joka on dupe Macin Bad fairysta. Sen jälkeen rajasin kultaglitter -koristelulakalla jättäen viivan tarkoituksella vähän vajaaksi. Vaihdoin mustaan koristelulakkaan ja tein sillä muutaman lainehtivan vedon joka kynnen kärkeen suurin piirtein vinolakkauksen rajan suuntaisesti. Vaihdoin takaisin kultaglitteriin ja vetäisin sillä yhden viivan mustien viivojen välille. Lopuksi otin vielä pinkin koristelulakan ja vedin sillä vedot niihin mustien viivojen väleihin, jotka olivat vielä tyhjiä. Kirsikaksi kakun päälle pistin vielä kultaiset timantit rajauksen alkukohtaan.


Yesensyn glitterinen koristelulakka ei ole kovin peittävä, varsinkin verrattuna Kissin hopeaglitteriseen lakkaan. Tässä lakkauksessa rajauksessa on kolme kerrosta ja lyhyessä vedossa kaksi kerrosta lakkaa. Tämä koristelulakka sopii siis paremmin pienen kimalluksen lisäykseen ja korostamiseen, kuin peittävien rajauksien tekemiseen! Sivellin ei ole myöskään sieltä ohuimmasta päästä, joten kovin ohutta viivaa ei ainakaan tällä glitterlakalla saa aikaan.


Lakkoina Accessorizen Pink spice, Yesensyn nro. 11 sekä Kissin Black ja Bikini pink. Strassit Dazzling nailsilta.

Tähän päättyy koristelulakkaviikko! Mitä mieltä olet siitä kokonaisuutena, entä mistä lakkauksesta pidit eniten ja vähiten? :)

23.7.2011

Koristelulakkaviikko: Räikeää ja raikasta


"Edessä kesäilta ihanan ystävän kanssa ja tanssilattian valloitus mielessä... Se vaatii räikeitä värejä, mutta jotain raikasta kuitenkin!" Tässä ajatus, josta lähdin liikkeelle näiden lakkauksien kanssa :)


Ilmiselvä kesäväri on tietenkin keltainen, joten aloitin liukuvärjäämällä kynnen kärjet vaaleankeltaisella ja kirkkaankeltaisella lakalla. Niiden päälle vedin kerroksen läpikuultavaa lakkaa, jossa on oranssia, hopeista ja vähän vihreää glitteriä. Melko neutraalin liukuvärjäyksen kaveriksi piti sitten keksiä jotain räväkämpää, joten otin esille kaksi Kissin pinkkiä koristelulakkaani. Päädyin käyttämään niistä vaaleampaa ja kaveriksi sille otin vielä mustan ja valkoisen koristelulakan. Niillä pari vauhtiviivaa kynsien kärjen sivuun, niin olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen :)


Pitkästä aikaa sain tehtyä lakkaukset, joista tykkäsin tosi paljon! Niinpä sitten tietenkin piti käydä pieni onnettomuus vastapainoksi, kun olin niin iloinen kynsistä ja hauskasta illasta upean ystävän kanssa.. Rakastan tanssimista ja tapani mukaan pompin tanssilattialla sellaisessa hurmoksessa, etten pahemmin katsellut mihin sitä sitten tuli pompittua. Lattialla oli kaljapullon rikkinäinen pohja, jossa oli vielä reunaa pystyssä, ja minä onnekas ohutpohjaisilla ballerinoillani hyppäsin sitten suoraan sen päälle. Lasi meni kengänpohjasta läpi ja päkiään tuli parin millin reikä. Haava ei onneksi ole tulehtunut, mutta koko päkiä on ollut turvonnut ja kipeä usean päivän ajan ja jouduin kotini vangiksi.

Miten tämä nyt sitten liittyi tähän blogiin ollenkaan? No tästä syystä olen niin kyllästynyt jo telkkarin tuijottamiseen kolmen päivän jälkeen, että siirryin tähän tietokoneen ääreen ja olen naputellut teidän iloksi koko tämän teemaviikon valmiiksi :D Ilman onnettomuutta nämäkin lakkaukset olisivat ilmestyneet siis ties milloin, mutta nyt sain ne sopivasti yhteen teemaan niputettua ja julkaistua melkein kaikki varastossa olevat lakkaukset viikon aikana :) Ja sainpa purettua tännekin tätä jalasta johtuvaa turhautumista, kun olen joutunut upeita hellepäiviä viettämään kärvistellen yli 30 asteessa neljän seinän sisällä!


Lakkoina Models ownin Lemon meringue, Beautyuk:n Yellow, Hello Kittyn nimetön lakka sekä Kissin Bikini pink, Black ja White.

Onko kukaan muu onnistunut telomaan itseään nyt kesällä, löytyykö kohtalotovereita?

22.7.2011

Koristelulakkaviikko: Viivapallohäsellys


Kesäkuussa Crayonin kanssa shoppailureissulla Seppälässä tuli vastaan Golden rosen uusia koristelulakkoja, joten tokihan minun piti yksi niistä napata mukaani! Kiikutettuani lakan kassalle kassaneiti nosti sen ihmeissään käteensä ja pyöritteli sitä hetken käsissään. Hetken kuluttua hän kommentoi: "Ai tää on kynsilakka! Mietin että onpa kumman värinen eyeliner, kun tää pullo on sen muotoinen.. Nää on jotain ihan uusia kun en ole ehtinyt huomatakaan näitä vielä." Eivät taida olla koristelulakat kovin tuttuja muille kuin kynsifriikeille :D


Koristelulakoissa oli mustan ja valkoisen lisäksi tarjolla muistaakseni ainakin perusvihreää ja sinistä, joten minä tietenkin valitsin sen väreistä erikoisimman eli neon oranssihtavan pinkin! Sille olikin sitten kiva alkaa etsiä sopivia kavereita lakkaukseen, joten päädyin turvallisesti hopeaan, mustaan ja valkoiseen.


Hopean lakan päälle lähdin vetelemään ensin tuolla uudella koristelulakalla viivoja, sitten mustalla ja valkoisella. Ja vielä lisäviivoja pari uutuudella ja lopuksi vielä mustalla parit pallot joukon jatkoksi :D

Golden rosen koristelulakka oli käytössä oikein mukava :) Pitkänmallisen korkin ansiosta sitä on helppo pidellä riittävän tukevasti. Välillä onnistuin niistämään väriä liikaakin pois siveltimestä, joten osan viivoista jouduin vetämään kahteen kertaan saadakseni niistä peittäviä.


Lakkoina H&M:n Silver kitty, Golden rosen nro. 103 ja Kissin Black ja White.

Onko sinulla kokemuksia Golden rosen koristelulakoista?

21.7.2011

Koristelulakkaviikko: Persikkaa glitterillä


Nämä lakkaukset tein kauheassa kiireessä juuri ennen risteilylle lähtöä. Vielä satamassa Crayonin ja äitini kanssa odotellessa laivaan pääsyä sain varoa, etteivät lakkaukset vaan menisi ruttuun :D


Minulla ei ollut edes kunnollista ideaa siitä mitä olin tekemässä, joten sävelsin tehdessäni. Ainoa ajatus oli, että oranssia vaatteisiin sopien ja paljon kimallusta! Aloitin tekemällä oranssin liukuvärjäyksen kahdella persikkaisella oranssilla lakalla ja niiden päälle vedin kerroksen oranssia läpikuultavaa glitterlakkaa.


Koristeluideoiden puutteessa kaivoin esiin tutut ja turvalliset Kissin mustan, valkoisen ja hopeaglitterisen koristelulakan. Vetäisin ensin mustalla vauhtiviivan kynnen sivuun, sitten toisen ja kolmannen vielä valkoisella. Jokaisen viivan jälkeen juttu epäilytti enemmän ja enemmän :D Koska aikaa uuteen lakkaukseen ei enää ollut, päädyin vielä vetäisemään vähän hopeaglitterilakalla viivoja. Ja sitten vähän lisää, ja vielä vähän lisää aivan kärkeen. Ja tälläiset niistä tuli ja enkä oikein vieläkään tiedä, onko nämä nyt yhtään hienot.. Mutta saivat luvan kelvata :D


Lakkoina Models ownin Golden peach ja Fuzzy peach, Sinful colorsin Ufo sekä Kissin Black, White ja Silver glitter.

Yrittääkö muutkin epätoivoisesti pelastaa lakkauksiaan iskemällä päälle vain kauhean kasan glitteriä, vai mikä teidän strategianne on? :D

20.7.2011

Koristelulakkaviikko: Merellistä kultaa


Lakkauksiin tulee aina helposti laitettua jotain hopeista koristelua, ja kulta jää hyvin vähälle käytölle. Samoin minulla on ollut aina myös korujen suhteen, mutta tänä keväänä ja kesänä olen alkanut käyttää myös kultaisia koruja enemmän. Niinpä olin iloinen, kun Tukholmasta löysin Dependin kultaisen koristelulakan! Näitä lakkauksia aloin suunnittelemaan siis tuon koristelulakan pohjalta.


Hopea tuntuu sopivan suurinpiirtein kaikkiin väreihin, mutta kullan kanssa sopivia yhdistelmiä on minusta vaikeampi löytää. Blogini historiassa ei ole kullalla koristeltuja lakkauksia kovinkaan monia, mutta muistin pitäneeni kovasti turkoosin ja kullan yhdistelmästä näissä lakkauksissa, joten otin väriyhdistelmän uudestaan käyttöön!


Aloitin lakkaamalla kynnet valkoisella lakalla, sillä päälle tuleva turkoosi shimmerlakka on melko läpikuultava yksinään. Näin kaksi kerrosta shimmerlakkaa riitti hyvin! Koristeluksi vedin kiemurtelevia viivoja ensin valkoisella ja sitten kultaisella koristelulakalla. Melko eksoottisen merellinen lopputulos!

Dependin koristelulakassa on juuri sopivan ohut sivellin, jolla saa hyvinkin ohutta jälkeä aikaiseksi ja enemmän lakkaa sutiin ottaessa myös paksumpaa jälkeä. Alkuun oli vaikea tottua lyhyen korkin pitelemiseen, sillä muissa koristelulakoissani on pitkänmallinen korkki. Mutta oikein tyytyväinen olin lopulta tähän hankintaan :)


Lakkoina Wild and crazyn Montana, Yes loven nro. 405, Kissin White ja Dependin nro. 1061.

Ovatko muut kunnostautuneet kullan käytössä lakkauksissa sitten edellisen kyselyni? :D

19.7.2011

Koristelulakkaviikko: Neon!


Toinen Koristelulakkaviikon lakkaus on hyvinhyvin simppeli, tehty vain yhdellä värilakalla ja yhdellä koristelulakalla. Olisiko tässä tämän kesän helpoin lakkaus?


Törmäsin Seppälässä La femme beautyn kertakaikkisen upeaan lakkaan, johon rakastuin ensisilmäyksellä! Mielikuvani merkin lakoista on, että ne ovat melko tylsiä ja eivät erityisen laadukkaita, joten usein en edes vaivaudu katsomaan niiden tarjontaa. Onneksi nyt katsoin! Ultra orange on mitä täydellisin kesälakka, se on valosta riippuen jotain oranssin, pinkin ja korallin väliltä. Ja ihanan neon! Haluan La femme beautyn koko Neon -sarjan, olen onnistunut haalimaan kolme yhdeksästä..


Sitten se koristelu :D Tähän otin käyttöön edellisessä postauksessa esitellyn Kissin pakkauksen pinkin koristelulakan. Sudin sillä vain kynnen sivusta eripituisia viivoja kohti muita kynnen reunoja. Siinä kaikki, ja sähäkät kesäkynnet ovat valmiit!

Kissin koristelulakat ovat ehdottomia suosikkejani! Omistan niitä siis yhteensä yhdeksän kappaletta. Mustaa, valkoista ja hopeaglitteristä tulee käytettyä ehdottomasti eniten ja niistä on reilun vuoden aikana kulunut noin puolet. Tuolla ajalla ja käyttömäärällä kaikki kolme ovat alkaneet viime kuukausien aikana liisteröityä ja etenkin mustalla saa helposti sotkettua lakkaukset ohuilla "hämähäkinseiteillä", joita välillä tulee kun nostaa sudin ilmaan kynnen pinnasta. Muita värejä en ole käyttänyt läheskään yhtä paljon. Toisen pakkauksen Kissin koristelulakkoja ostin kymmenisen kuukautta sitten ja ne lakat ovat vähäisen käytön jäljiltä vielä kuin uusia, koostumus ei ole muuttunut mihinkään. Kaikki muut merkin koristelulakkani ovat peittäviä, paitsi Beach green on melko lirua. Sitä saa siis vetää pari kerrosta ja silloinkin on syytä katsoa, minkä värisen lakan päälle sitä laittaa.. Mutta yleisesti ottaen suosittelen merkin koristelulakkoja, etenkin sitä pakkausta, jossa tulee musta, valkoinen ja hopeaglitteri :)


Lakkoina La femme beautyn Ultra orange ja Kissin Beach pink. Timantit eksyivät tähän kuvaan mukaan, kun alunperin tarkoituksena oli lisätä vielä niitäkin mukaan, mutta päätin jättää ne pois :)

Onko sinulla kokemuksia La femme beautyn lakoista, millaisia?

18.7.2011

Koristelulakkaviikko: Kesäöverit


Huomasin tehneeni kesän aikana lakkauksia pääasiassa koristelulakoilla koristellen, joten tästä syntyi luontevasti Koristelulakkaviikot! Sata-arvonnan yhteydessä pyysin lukijoilta toiveita blogin suhteen ja tässä nyt täyttyy samalla yksi näistä toiveista :) Blogissani ei ole teemaviikkoja aiemmin ollut kuin vain yhdet ja nekin syntyivät näin luonnostaan, kun huomasin tehneeni monet vaaleanpunaiset lakkaukset peräkkäin :D

Teeman mukaisesti tällä viikolla siis jokaisissa lakkauksissa pääasiassa koristelu on hoidettu koristelulakoilla(nail art -lakoilla), eli kynsilakoilla joissa on ohut sivellin. Lisänä lakkauksissa voi olla muutakin pientä, kuten tämän kertaisissa on strassit. Omistan tällä hetkellä yhteensä 12 koristelulakkaa, joista yhdeksän on Kissin ja yhdet ovat Dependin, Golden rosen ja Yesensyn. Jos minun täytyisi valita kaikista kynsienkoristelutuotteista yhdenlaiset mukaan autiolle saarelle, valitsisin empimättä koristelulakkani! Jos haluatte nähdä todellista koristelulakkataiturointia, miten monipuolisesti niillä saa tehtyä jälkeä, käykää selailemassa Sallan blogia.


Nämä lakkaukset ovat kesäkuun alusta. Kävin äitini kanssa Tukholmassa, josta löysin paketin Kissin koristelulakkoja, joita en ole Suomessa nähnyt. Jäin reissun jälkeen vielä lomailemaan äitini luokse, joten pitihän sitä tietenkin lainailla tilaisuuden tullen äidin lakkoja ;D Synttärilahjaksi olin ostanut hänelle ihanan Models ownin Pink blushin ja se näytti ihanan karkkipinkiltä äitini kynsissä. Itselläni se näytti kuitenkin aivan eri lakalta, paljon tummemmalta!


Koristeluun otin siis käyttöön kaksi uusista koristelulakoistani, turkoosihtavan sinisen ja vaaleanlilan. Vedin ensin sinisellä pitkät pystyviivat ja sitten yhden lyhyemmän vähän vinoon. Vaihdoin lilaan koristelulakkaan ja vedin sillä vielä kaksi lyhyttä viivaa, niin että kuviosta tuli tähtimäinen. Koristelulakkojen mukana tuli arkki erikokoisia timantteja, joista poimin toisiksi suurimmat tähtikuvioiden keskelle. Lopputuloksesta tuli melko räikeä, mutta kesällä minusta saakin olla vähän överivärikkäät kynnet :D


Lakkoina siis Models ownin Pink blush sekä Kissin Soft blue ja Soft purple. Timantit Kissin koristelulakkapakkauksesta.


Tässä vielä kaikki Tukholman lakkaostokseni! Kissin paketissa tuli yllä esiteltyjen lisäksi tummanpinkki koristelulakka sekä pyöreitä ja kulmikkaita tippitarroja, jotka lahjoitin äidilleni (kokeilin taas vaihtelun vuoksi niiden käyttöä, mutta meni jo ekan kynnen kanssa niin hermot, että lahjoitin nuo suosiolla pois :D). Lisäksi ostin ensimmäisen Dependin koristelulakkani, ihanan kultaisen :) Keskiviikkona luvassa lakkaus, jossa tuo kultainen on mukana, joten siinä yhteydessä lisää siitä!

Minkä kynsienkoristelutuoteryhmän sinä valitsisit mukaan autiolle saarelle, jos saisit värilakkojen mukaan valita vain yhden?

11.7.2011

Metallisekoitus


Noniin! Vihdoin saan ulos viimeiset toukokuun lakkauksista! Tämän jälkeen koneelta löytyy vielä kahdeksat kesä-heinäkuussa tehdyt lakkaukset :P


Löysin toukokuussa ihanan vaaleanpunaisen mekon/tunikan, jonka pääntie on koristeltu hopeisilla strasseilla ja kultaisilla ja pronssisilla niiteillä. Yleensä vieroksun eri metallivärien sekoitusta, mutta hennon puuterisen mekon kanssa ne toimivat kauniisti. Niinpä minun piti sitten poimia idea kynsillekin!


Aluksi lakkasin kynnet vaaleanpunaisella. Kultaiset ja pronssiset (jotka ovat kylläkin tummanruskeat, kun en tuolloin kunnon pronssista lakkaa omistanut..) tein eri kokoisilla dotting tooleilla. Strassit kiinnitin ihan vain läpinäkyvällä lakalla ja hyvin pysyivät :)


Lakkoina Color clubin Revealed, China glazen Midnight kiss ja Goshin Golden brown. Strassihyrrä Dazzling nailsilta.

Mitä mieltä sinä olet eri metallivärien yhdistämisestä?

5.7.2011

Koristelulakkarakkaus


Taas hyvinhyvin simppeli koristelu koristelulakoilla! Rakastan aina ja ikuisesti noita Kissin kolmea nail art -lakkaa, niillä saa tehtyä vaikka mitä. Harmikseni olen niistä ehtinyt käyttää vasta vajaat puolet ja lakat alkavat olemaan aika liisteriä.. Mutta hyvin riittoisia ovat olleet, kun yli vuoden ovat olleet jo ahkerassa käytössä ja ei puoletkaan pulloista kulunut! Koko sydämelläni voin siis suositella hankkimaan pakkauksen, jossa on musta, valkoinen ja hopeaglitterinen koristelulakka, jos ei niitä vielä omista :)


Näihin lakkauksiin turkoosin shimmerlakan päälle kynnen kärjen toiseen kulmaan töpöttelin vähän turkoosia glitterlakkaa. Sen päälle sitten vaan vetäisin noilla koristelulakoilla vähän kaarevat viivat.


Nätit kynnet helposti ja nopeasti! Ja pitkä valkoinen viiva saa kynnet näyttämään pidemmiltä kuin ovat ;)


Lakkoina Dependin nro. 227, Sinful colorsin Blue ocean sekä Kissin Black, White ja Silver glitter.

Onko joku muu addiktoitunut näihin Kissin koristelulakkoihin eikä osaisi enää elää ilman niitä? :D

2.7.2011

Vappuaaton liukuvärjäys


Vielä toiset vappukynnet esittelemättä! Tiikerikynsissä juhlin siis päiväkodin vappujuhlissa ja näissä kynsissä vappuaattoa.


Lakkauksen tein neljällä eri lakalla liukuvärjäten. Pohjaksi laitoin pinkkiä läpikuultavaa flakieslakkaa, jonka palaset kimaltelevat punaisen, keltaisen ja oranssin sävyissä. Kärjet tein kolmella eri pinkillä shimmerlakalla. Päälle vielä pinkit kynsitatuointikukat. Erittäin helppoa :)


Koneellani on tällä hetkellä vielä kahdeksat julkaisemattomat kynsikuvat.. On vaan niin paljon kaikkea muuta ihanaa ohjelmaa tänä kesänä, ettei aika ja mielenkiinto meinaa enää kynsillekään riittää! Tänäänkin huomasin, että lakkaukset olivat ehtineet jo melko huonoon kuntoon enkä ollut ehtinyt edes ajatella, että ne pitäisi ehkä vaihtaa.. Ja niiden lakkauksien poiston jälkeen löysin itseni ihmettelemästä, missä välissä kynnet ovat taas ehtineet kasvaa näin paljon pituutta! Vastahan harmittelen kun jouduin ne taas pätkäisemään...

Älkääpä siis ihmetelkö postausten välien pituutta! Nytkin luulin postanneeni ehkä joku 3-4 päivää sitten, mutta hupsista vain, siitä on mennyt jo viikko! Niin se vaan tämä kesä vie ajatukset jonnekin aivan muualle...


Lakkoina käytin Aden cosmeticsin nro. 72, Rimmelin Portobello pink, Sinful colorsin Cream pink ja China glazen Don't touch my tiara.

Kuka muu nauttii täysin rinnoin kesästä ja on lähes unohtanut kaiken kynsiin liittyvän? Taitavat ne ihmiset olla muualla kuin tämän blogin äärellä :D